Enemmän kuin pelkkä yritys

Se mitä kukin omistaa, olkoon kestävää, klassista ja kotimaista

HUICIA on intohimo, ongelmanratkaiseva idea perustajilleen, Anne ja Harry Kirvesmäelle – heillä oli visiona luoda brändi, joka tarjoaa kotimaisia, klassisia ja kestäviä tuotteita pikamuotiteollisuuden ja nopeasti muuttuvien trendien ulkopuolella.

Sanomattakin on selvää, että HUICIAssa he ovat herättäneet näkemyksensä henkiin.

Lue heidän tarinansa HUICIAsta.

Mistä kaikki alkoi

Anne:
Pienestä tytöstä lähtien olen aina rakastanut pukeutumista ja muotia. Syytän tästä postimyyntikuvastojen kulta-aikaa, rakastin niiden seilailua. Muistan ikuisesti ensimmäisen tilauksen 90 -luvun alkupuolelta, postissa saapui pehmeät kukkakuvioiset legginsit. Tiesin jo silloin tasan tarkkaan mistä pidin ja mistä en.

Spoiler alert: kestämätön ei tietenkään kestä

Vaaterakkauteni johti ostamisen kierteeseen yhä uudelleen ja
uudelleen. Huonolaatuisten, halvalla tuotettujen vaatteiden ylikulutus yhdistettynä vaateteollisuuden epäeettisiin prosesseihin johti siihen, että tunsin jatkuvaa ahdistusta. Pikamuoti alkoi tuntua epämukavalta ja tiesin etten ollut ainoa, joka tuntee näin.

Rakkaus laatuun ja kestävään

Varttuessani intohimoni kasvoi kanssani – mutta samalla ymmärsin, että kauniin ulkonäön lisäksi vaatteiden on oltava kestäviä, toimivia ja eettisesti valmistettuja. Tiesin, että ”kertakäyttökulttuuri” ei ollut minun elämäntapani.

HUICIA: jonkin mahtavan uusi alku

Minä ja mieheni Harry päätimme tarjota muillekin mahdollisuuden yksinkertaiseen tapaan kuluttaa kestävämmin. Perustimme yhdessä HUICIAn, eettisen vaatebrändin, joka on sitoutunut palvelemaan monipuolisia asiakkaitamme vastuullisin toimintatavoin.

HUICIA osoittaa tukemme toisillemme, ympäristölle ja upeille asiakkaillemme!

Meidän lämmin kunnianosoitus suomalaiselle työlle

Haluamme olla suomalaisen tuotannon puolesta puhujia ja suunnannäyttäjiä tekstiilialalla. HUICIA on kunnianosoituksemme suomalaista yrittäjyyttä, osaamista ja tekstiilialaa kohtaan. Aito ja puhdas rakkautemme Suomea kohtaan näkyy koko toiminnassamme. Välitämme niin ihmisistä, maasta kuin luonnostakin ja haluamme rakentaa hyvinvointia kaikilla alueilla. Siksi HUICIA collectionin vaatteet suunnitellaan aina mahdollisimman monipuoliseen käyttöön kestämään ja kulkemaan rinnalla niissä hetkissä, jolloin elämä tapahtuu, ja ne valmistetaan mahdollisimman lähellä, mahdollisimman pienellä kuormituksella.

Visiomme ja Missiomme

Missiona on kuroa umpeen kuilu arjen kuluttajien ja vastuullisesti
tuotettujen vaatteiden välillä. Haluamme tuoda eettisen muodin mahdollisimman monen ulottuville.

Visiomme on mullistaa ja parantaa vaateteollisuutta tekemällä oma osamme valvomalla perusteellisesti tuotteidemme tuotantoa. Toimintamme tukee näkemystämme – hankimme vaatteet luotettavilta valmistajilta Suomesta ja seuraamme tuotteidemme valmistusolosuhteita. Investoimme vain laadukkaisiin Suomessa valmistettuihin materiaaleihin.

Tavoitteenamme on muuttaa maailmaa, yksi T-paita kerrallaan!

HUICIAn arvot

HUICIA on enemmän kuin pelkkä vaatealan yritys – olemme kestävä ja ympäristötietoinen vaatebrändi, joka haluaa saada jokaisen asiakkaamme tuntemaan olonsa arvostetuksi, rakastetuksi ja lämpimäksi. Tästä syystä arvot, joita meillä on, ovat meille erittäin tärkeitä. Sitoudumme arvoihimme silloinkin, kun se näyttää liiketoiminnan kannalta riskiltä.